HG-Production Oy on 17 vuotta toiminut tapahtumatuotantoyhtiö jonka päätoimipaikkoina Turku, Helsinki ja Keväisin levi.
Talvikaudella ja erityisesti Maalis ja Huhtikuussa viemme asiakkaita Pohjoiseen Leville.
Levillä palvelumme on pisimmälle vietyä sillä alueella. Hoidamme puolestanne kaiken viimeistä yksityiskohtaa myöden ja näin isäntä voi keskittyä vain asiakkaisiinsa.
Parhaiten osaamme tyylikkäiden ja viimeisen päälle suunniteltujen tilaisuuksien järjestämisen.
Tapahtumapuolella toteutamme yrityksille kick offeja, kesä/syyspäiviä, juhlia/gaaloja, kokouksia erilaisissa paikoissa.
Rentoja lyhyitä ohjelmia mm. Kokkikoulu, olympialaiset, jotka ovat toteutettavissa käytännössä missä vain.
Meillä on kokemusta muutaman hengen toteutuksista isoihin usean sadan hengen tilaisuuksiin sekä kotimaassa että mm. Pietarissa, Tallinnassa ja Riikassa. Asiakkaille tuotetaan tapahtumat aina cateringeista äänentoistoon sekä esiintyjiin, mutta mikäli asiakkaalla on jo joitain elementtejä valmiina, niin tietysti tarpeen mukaan pistetään meiltä osaaminen peliin.
Heidi Heikkinen ja Panu Jyrä vastaavat tapahtumistamme ja heillä on piinkova kokemus tapahtumien tuottamisesta koti ja ulkomailla
Eli siis pieni tai iso tilaisuus, niin älä epäröi ottaa yhteyttä.